Sairaanhoitajana yhdessä kollegoiden kanssa vastaatte asukkaiden turvallisesta lääkehoidosta ja lääkäriyhteistyöstä. Sairaanhoitaja on oman työtiimin lähihoitajille ja avustavalle henkilökunnalle tärkeä apu ja tuki. Olet tukena ohjaten ja neuvoen tarpeen vaatiessa moniammatillista ja monikulttuurista työntekijäjoukkoamme. Jos tykkäät kirjoittaa, on mahdollista käyttää taitoa esimerkiksi erilaisten toimintaohjeiden ja hoitotyön arviointien parissa. Omaiset ovat tärkeänä osana meidän arjessamme ja yhdessä heidän kanssaan tehdään meidän asukkaiden elämästä omannäköistä ja aktiivista.  

Me Seniorikodeilla teemme työtä vilpittömällä rakkaudella ikäihmisiä kohtaan. Sairaanhoitaja on tiimissä asiantuntija ja meillä pääset toteuttamaan kodikasta hoivaa hellyydellä ja huumorilla. Kuulostaako että tämä sopisi sinulle?

Sairaanhoitaja tekee työtä hoivakodissa

Sairaanhoitajan päivätyö ja vuorotyö

Meillä Seniorikodeilla sairaanhoitajat tekevät työtä pääsääntöisesti arkisin aamuvuorossa, jolloin asiakkaiden sairaanhoitajan tarve on suurin. Iltavuoroja on myös mahdollista tehdä ja samoin viikonloppuvuoroja. Yövuoroissa sairaanhoitajat ovat hyvin harvoin. Ymmärrämme, että joillekin vaikkapa perheellisille sopii paremmin sairaanhoitajan arkipäivätyö, kun taas jonkun toisen rytmiin sopii pääsääntöisesti paremmin vaihteleva vuorotyö.

Sairaanhoitajan päivätyö

Keskustelemme mielellään eri mahdollisuuksista työaikojen sovittamiseksi sinun arkeesi. Arki- ja päivätyö on kuitenkin meillä sairaanhoitajilla yleisin työaika. Ota toki rohkeasti yhteyttä ja kerro toiveesi, niin katsotaan miltä sen hetkinen tilanne näyttää.

Päiväsaikaan sairaanhoitajalla on useita tehtäviä kun useimmat asukkaat ovat virkeitä ja yhteistyökumppanit töissä. Arjessa tapahtuvatkin mm. lääkärinkierrot, verinäytteiden otot, apteekkiyhteistyö ja yhteiset palaverit. Pääset osana työtäsi olemaan myös osa asukkaiden arkea ja toimimaan heille lämminhenkisenä tukena ja seurana.

Sairaanhoitajan vuorotyö

Osa sairaanhoitajista toivoo vuorotyötä. Iltavuoroissa ja viikonloppuvuoroissa on sairaanhoitajien mahdollista työskennellä arkiaamujen lisäksi. Myös pidempiä työvuoroja voidaan välillä sopia. Työtehtävät vaihtelevat aina asukkaiden tarpeiden mukaan. Öisin sairaanhoitajat työskentelevät vain harvoin. Kerromme mielellämme minkälaista arki meillä vuorotyössä on.

Sairaanhoitajan työpaikat Uudellamaalla

Toimimme uudellamaalla ja tarjoamme työmahdollisuuksia seuraavissa kaupungeissa:

  • Sairaanhoitajan työpaikat Espoo
  • Sairaanhoitajan työpaikat Vantaa
  • Sairaanhoitajan työpaikat Hyvinkää
  • Sairaanhoitajan työpaikat Järvenpää
  • Sairaanhoitajan työpaikat Kirkkonummi
  • Sairaanhoitajan työpaikat Lohja
  • Sairaanhoitajan työpaikat Vihti
  • Sairaanhoitajan työpaikat Nummela

Sinustako meille sairaanhoitaja?

Tervetuloa töihin meille tänne kodikkaimpaan työpaikkaan!

Haemme lämminhenkiseen työntekijäjoukkoomme tällä hetkellä sairaanhoitajien lisäksi erityisesti lähihoitajia. Jos tiedät jonkun kuka hakee näiden työtehtävien töitä vinkkaa toki heille.