Villa Kaskimäki

Kirkkonummen Veikkolassa sijaitsevassa hoivakodissamme on kaksi turvallista ulkoilupihaa, useita terasseja, kukkaistutukset ja kodikas pientaloympäristö. Villa Kaskimäki sijaitsee yksityisen päiväkodin kanssa samassa pihapiirissä. Tilat on toteutettu yhteen tasoon ja esteettömäksi. Palveluasumisen toiminnan ja sisällön ohjaus perustuu aina asiakkaan elämäntilanteesta lähtevään toimintatapaan. Palvelu on asukasta kunnioittavaa, tukee hänen osallisuuttaan asumisyhteisössä ja ylläpitää hänen toimintakykyään.

Päiväkodin lapset

Pihoillemme kantautuu päiväkodin äänet

Olemme toimineet Veikkolassa jo vuodesta 2006 ja nyt oli aika siirtyä uusiin tiloihin! Hoivakodin pihoilla, keinuissa sekä terasseilla kelpaa nauttia ulkoilusta turvallisesti. Meillä on aina on mahdollisuus ulkoiluun.

Aidot takat tuovat lämpöä iltojen pimetessä.

Talon naapurina toimii yksityinen päiväkoti ja meille on vuosien varrella vakiintunut yhteistyö myös vapaaehtoisten sekä alueen koulujen ja muiden päiväkotien kanssa.

Leivontaa ja saunomista järjestetään säännöllisesti. Seurakunnan kanssa on hartaushetkiä ja tutut ammattiesiintyjät piristävät juhlahetkiämme. Teemme myös retkiä hoivakodin ulkopuolelle.

Katso Villa Kaskimäen esittelyvideo